1/09/2012

Vuosipäivä

David Guetta - Without You ft. Usher
Moikka vaan kaikille! Meillä tuli tossa viikonloppuna 7.1 A:n kanssa vuosi täyteen ja sitä tuli juhlistettua seuraavasti; Aamupäivällä käytiin leffassa katsomassa 50/50 ja sen jälkeen A meni kotiinsa valmisteleen mulle yllätystä.. sillä välin mä sitten menin kierteleen kauppoja ja ostin hänelle vuosipäivälahjan :) Illalla noin kuuden maissa saavuin A:lle ja talo oli aivan pimeä.. Pian syttyi kynttilät ja "meidän" biisi alkoi soida taustalla.. Ja mitä ihanaa A olikaan keksinyt mulle.. Pöydässä meitä odotti illallinen kahdelle ja itse Anton oli kokannut sisäfilepihviä, lohkoperunoita ja pippurikastiketta ja ihanaa jälkiruokaa.. voi tuota ihanuutta<3

Lahjaksi A:lle annoin maalaamani punaraitaisen boksin, joka sisälsi erivärisiin lappusiin koottuja piirteitä, joita A:ssa rakastan, lisäksi kirjoitin pari kirjettä, jotka ovat henkilökohtaisia sekä tein vielä meidän vuoden varrelta mukaan tarttuneista yhteisistä biiseistä levyn :) Ostin A:lle myös uudet kuulokkeet ja lempparikirjan. Mutta katsokaapas mitä ihanaa mä sain..
Mä taas sain vuosipäivälahjaksi ihanan kirjeen ja pitkään toivotun Lauren Conradin Style kirjan, jonka kimpussa oon ollu joka ilta siitä asti ennen nukkumaan menoa ;) Illalla piti lähteä vielä luistelemaan, mutta me oltiin ihan poks hyvän ruoan jälkeen, että nukahdettiin pariks tunniks. Mutta loppuilta meni mukavissa merkeissä ja seuraavana aamuna lunta oli vaikka kuinka paljon! Nyt vain keskiviikon teatteria odotellessa :)

-Linda

27 kommenttia:

  1. oumaaai, mite söpööö<3 niin ihania kuvia teistä:)

    VastaaPoista
  2. Voi että eihän tästä sun tekstistäs muuta voi tehä kun liikuttua... Kaikkee hyvää ja sulle A:lle!<3 ja et tiedäkkään kuinka onnellinen oon sun puolestas:)

    VastaaPoista
  3. Myöhästyneet vuosipäivätoivotukset teille! :) Toi on niin ihanat kuva teistä, mikä on veneellä otettu! :)

    http://nanskuu.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Voi että miten ihanan näkönen toi ruokapöytä! Ja niiiin hyvän näköistä ruokaa! Kyllä noi miehet välillä osaa vaan yllättää :)
    Paljon onnea teille!

    VastaaPoista
  5. mitäää ! varmaan sulle on kokattu tollanen juhlaillallinen! Kuinka söpöö ;D

    VastaaPoista
  6. Aawwww kui söpö pari ootte ! :---)

    http://twoandahalfreasons.blogspot.com/

    VastaaPoista
  7. Voi vitsi, onko ees vähän sulosta ! Onnea teille jatkoon !:)

    VastaaPoista
  8. jee munkin mies päässy kuviin ;)
    onnee vielä kerran teille ♥

    VastaaPoista
  9. Muuten kivoja kuvia, mutta joku kolmas pyörä on päässy tohon yhteen kuvaan.. :)

    VastaaPoista
  10. mistä löytää tollasia kolleja? damn mulla ei tuu ikinä vastaa näin kivoja!

    VastaaPoista
  11. oi miten sulosta :) ootte nii söpö pari ♥

    VastaaPoista
  12. Meri: Hehee kiitoksia:)
    Iina: Voi kiitos:)
    Wilma: Hahaa voi wilma oot sulonen<3
    Nansku: Kiitos paljon!:)
    Sara: Jep nimenomaan!:) Ei kaikki miehet kusipäitä ole ;) Kiitos!
    Ilona: Kylläkyllä :)
    Marja: Hah kiitti:)
    Lotta: Kiitos paljon :)
    Linnea: Sielähän se! Kiitos<3
    Sita: Liian hyvää ollakseen totta ;)
    Anonyymi: Eipä se haittaa ;D ystävän poikakaverihan se vain on:)
    Anna G: Hahah sitä mä itekkin oon miettinyt, että miten toi tarttu mun mukaan.. ;D Se ilmestyy mitä vähemmän odottaa ;)
    Mari: Kiitos paljon:)!

    VastaaPoista
  13. ihania ootte ja on aika hyvin osannut poika valita lahjankin! :)

    VastaaPoista
  14. Aijaa harmi että on varattu, toi "kolmas pyörä" on meinaan aika komee ;)

    VastaaPoista
  15. apua ootte niiiiin ihania! ♥ ps. aika hyvä vuosipäivä teillä, if you know what i mean:)

    VastaaPoista
  16. voi apua sulla on ehkä maailman ihanin poikaystävä!! kaikkee hyvää teille vaikutatte ihan mielettömän suloselta parilta ja myöhästyneet vuosipäivä onnittelut!:) mistä tommosia miehiä oikeen löytää!

    VastaaPoista
  17. aaaaaaa onnea oikeesti aivan älyttömän paljon teille vielä, mä oon ihan myyty tästä koko postauksesta aaaaaa ootte ihania ♥

    VastaaPoista
  18. aino: Heh kiitos :) Itseasiassa lahja ei ollut mulle ylläri, sillä olin mukana sitä ostaessa ;D
    Hemlit: hahaa :)
    Anonyymi: Hahah ;D
    hanna: Voi kiitos :) jep!
    Anonyymi: Mulla todellakin on! Kiitos paljon :) hahah joku kaunis päivä sitä löytää, kun sitä itse vähiten etsii ;)
    vilmamliv: Kiitos paljon vilma<3 haha sä myös!

    VastaaPoista
  19. Itel tuli kauhian otettu olo tästä postauksesta. Kyl mar kateeks käy tost vuosipäiväst :)

    VastaaPoista
  20. toi veneen kannella otettu kuva on toosi ihana! :) vaikutatte hei tosi söpöiltä yhessä. ja pidä tosta jäbästä kiinni, tollasia ei meinaa vaikuta hirveesti olevan, että oikee illalliset ja kaikki. :D good luck for you guys!
    http://stereoheart.blogspot.com/

    VastaaPoista
  21. Heh kiitos:) vooi, luin ton A:lle just ääneen tais olla otettu ;D joo pidän ja kiitti:)

    VastaaPoista