12/30/2013

2013 asukuvat kuukausittain

pohjstammi

tammi-001

pohjshelmi

helmi

pohjsmaalis

maalis

pohjsHUHTI

huhti

pohjstouko

touko

pohjskesä

kesä

pohjsHEINÄ

heinä

pohjselo

elo

pohjsSYYS

syys-002

pohjslokaaa

loka

pohjsmarraskuu

marras

pohjoulu

joulu-001
Vuosi 2013 lähenee loppuaan ja täytyy myöntää, että mä en alussa ollut hirveän innoissani, kun bloglovin alkoi täyttyä bloggaajien postauksista, joissa vuoden asut oli koottu yhteen samaan postaukseen. Aloin kuitenkin myöhemmin selata blogini asupostauksia ja tajusin, että kyllä tällä postauksella on ideansakin - huomaa kuinka tyylitaju on kehittynyt parempaan suuntaan ja muotoutunut enemmän omaksi vuoden aikana. Lisäksi huomaa, kuinka itse on kasvanut ja muuttunut ulkonäöllisesti. Lähdin toteuttamaan postausta ottaen hieman mallia Angelica Blickin postauksesta eli valikoin jokaiselta tämän vuoden kuukaudelta tehdyistä asupostauksista omasta mielestäni parhaimmat asukuvat ja tein niistä neljän kuvan kollaasit yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Kaikissa ei näy asut kokonaan, mutta näillä mennään! Täytyy myös myöntää, että jotkut asukuvat kyllä hävettävät joko asun tai hiusten puolesta haha. Mikä kuu on Teidän lemppari?:)

-Linda

26 kommenttia:

  1. sun asut on jotain niin täydellisiä, ihan kateeks käy :D <3

    VastaaPoista
  2. Oot vaan niin kertakaikkisen upea! :) ja niin ihania asuja sulla, että jumituin tutkimaan niitä kaikkia pitkäksi aikaa! Hyvä kun teit tän postauksen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua kiitos paljon!:) En mä nyt ajatellut, että tähän näin paljon positiivista kommenttia tulisi!

      Poista
  3. Kivoja asuja! Tuo kukkahaalari on MAHTAVA!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia:) haha harmi ettei se ole mun.. :D

      Poista
  4. miten sulla on elokuun keskimmäises kuvas pidemmät hiuksest? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan sillä pidennykset joulukuussakin

      Poista
    2. Koska mulla on clip-on pidennykset ja vaihtelun vuoksi on mukavaa joskus pitää pitkiä hiuksia :)

      Poista
  5. olipas kiva postaus ! :) hmm yksi suosikeistani on ainakin tuo huhtikuun asu, missä sulla on nuo revityt farkut :)

    On My Way

    VastaaPoista
  6. Kaikki asut on ihan älyttömän täydellisiä! Jäin tuijottaan pitkään huhtikuun tokaa ja viimosta asua, samaten heinäkuun ekaa ja kolmatta - tai no oikeestaan ihan kaikkia. Niin mahtavia asuja, sun tyyli on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon, mukava kuulla vaikka en ite pidäkkään sitä hirveen erikoisena :)

      Poista
  7. Onneks päätit kuitenki tehä tällasen postauksen, sun asut on niin ihania! :-)

    VastaaPoista
  8. Ihania asuja! :) mulla on luonnoksissa tällänen samantyylinen postaus minne oon koonnu vuoden asut :D en oo vaan saanu vielä aikaseks kirjotella siihen mitään!

    VastaaPoista
  9. Tosi kivoja asuja! Sulla oli tosi upea Vanhojenpuku! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!:) Joo se oli mustakin ihana ja teki kipeää myydä se pois mutta mitäpä sitä säilyttelemään ja keräämään pölyä.. :)

      Poista
  10. kesä-, heinä- ja elokuun kolmannet asut on kivoimpia!! :) sulla on upee tyyli

    VastaaPoista
  11. Tosi ihania asuja! Ja näytät ihan super kauniilta tuossa vanhojentanssikuvassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!:) Vitsi mä kaipaan tuota päivää!

      Poista
  12. marras tai heinä :) vitsi ku ois jo kesä! ihana kattoo noita kesäasuja kun nyt pitää pukeutuu ties kuinka moneen kerroksee et tarkenee :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin odotan kesää hurjasti!:) Tänään oli varsinkin niin kylmä että pahaa teki liikkua paikasta toiseen ihan lyhyitäkin matkoja vaikka vaatteita olikin sopivasti :(

      Poista