2/22/2015

Clipper Detox-tee


Mä en ole koskaan pitänyt kahvista ja ainoat kahvituotteet joita harvoin tulee juotua, ovat olleet erikoiskahveja. Oon kuitenkin jo pitkään ollut vannoutunut teenjuoja ja rakastan kokeilla erilaisia tee-vaihtoehtoja. Niinpä sain yhteistyön merkeissä Ruohonjuuri -nettikaupasta testiin Clipperin lakritsiteetä, Detox-teetä, valkoista teetä appelsiinina ja vaniljana, sekä Sleep easy -iltateetä. Clipper on maailmanlaajuisesti johtava reilun kaupan luomuteen, yrttiteen ja kaakaojuomien toimittaja. Näiden lisäksi sain myös testiin CocoVi:n Vihermix jauhesekoituksen, joka soveltuu mainiosti vihresmoothieiden valmistamiseen ja sekoitettavaksi sellaisenaan veteen tai mehuun. Tällä kertaa kuitenkin keskitytään itse teehen. ;)

Clipper Detox-tee
IMG_1112m
Clipper Detox-tee 3,38€, 20 pussia / 40g Ruohonjuuri

Erityisesti odotin mielenkiinnolla päästä testaamaan tuota Clipperin Detox-teetä, jonka luvataan puhdistavan kroppaa ja pistävän nesteet liikkeelle ja oon todella positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka toi oikeesti toimii. Suurena plussana vielä on, että toi on aivan superhyvää luonnollisen lakritsanjuuresta tulevan makeutensa ansiosta! Lisäksi toi sisältää puhdistavia ja vitalisoivia yrttejä, jotka edistävät myös ruuansulatusta.

IMG_1087mLisäksi sain testiin mm. Clipperin Sleep easy -iltateetä, jota oon nyt parina iltana juonut pari tuntia ennen nukkumaanmenoa ja ihan kuin olisin huomannut nukkuvani rauhallisemmin. Eikä ihme, sillä tee sisältää rentouttavaa kamomillaa ja rauhoittavaa valeriaanaa.
IMG_1117mClipper Detox-tee ja sleep easy -iltatee tulee kyllä takulla löytymään mun vakkaritee-valikoimasta tästä eteenpäin. ;) Ootteko te kokeilleet Clipperin teevaihtoehtoja? Mikä on teidän suosikkinne? Mä oon itse aivan ihastunut sekä itse teehen että söpöihin pakkauksiin haha.

-Linda

10 kommenttia:

  1. Mäkin oon muutamaa Clipperin teetä kokeillut ja tykännyt kaikista! Seuraavaksi kokeilulistalla kyllä tää detox-tee, sen verran hyvältä kuulostaa :)

    VastaaPoista
  2. Mun lemppari on Clipperin piparminttu tee, niin hyvää!! Täytyy kans kokeilla tota detox-teetä. :-)

    VastaaPoista
  3. Ei vitsi mä oon tosi pitkään miettinyt, että auttaako toi detox tee oikeasti! Nyt pitää kyllä ottaa testiin :-)

    VastaaPoista
  4. Detox tee ollut jo käytössä pidemmän aikaa, suosittelen. Nam :-)

    VastaaPoista
  5. Sleep easyä pitää kokeilla! Detoxista en pitänyt lainkaan, tosin oli oma vika kun en kaupassa huomannut sen sisältävän lakritsia. En yhtään tykkää lakritsista :-D Teen hyvien ominaisuuksien vuoksi oon yrittänyt naamioida lakritsin makua, mutta aika heikosti on onnistunut. Ehkä siitä joskus itsekin oppii pitämään. Kauniita kuvia muuten, millä muokkaat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eri valmistajien detox-teissä on eri aineita, ja saatavilla on myös lakritsittomia vaihtoehtoja :)

      Poista
  6. Hähää, tänään kävin, sinusta inspiroituneena, ostamassa detox-teen ;) Nyt ootellaan koska se alkaa toimimaan!

    VastaaPoista
  7. Hahaa oon just itekkin vasta nuo samat teet ostanu :-D ja tykkään kyllä molemmista! Tosta detox teestä tulee kans, tosi vähän kylläkin, glögin maku mieleen!

    VastaaPoista
  8. Iteltä löytyy kans tuo clipperin detox tee ja hyvältä maistuu! Mitään vaikutusta en oo kyllä huomannut, mutta en mä sitä ole vielä niin useasti juonutkaan. Pitääpä kaivaa se tuolta kaapista esille. :-)

    VastaaPoista
  9. Clipper Detox-tee ja sleep easy -iltatee tulee kyllä takulla löytymään mun vakkaritee-valikoimasta tästä eteenpäin. ;) Ootteko te kokeilleet ... detoxtee.blogspot.de

    VastaaPoista