9/19/2016

Autumn vibes


Takki BIKBOK / Mekko Gina Tricot / Laukku H&M / Nilkkurit H&M

Syksy lähestyy kovaa vauhtia ja voimmekin huomata ilman raikkaan viilennyksen ja puiden lehtiin pikkuhiljaa ilmestyvän kauniin ruskan. Tuntuu hullulta, että kesä meni noin vain ohitse - tuntuu että tänä kesänä en saanut juuri mitään aikaiseksi vaan kotiuduin takaisin Tampereelle keräten pikemminkin voimia tulevaan. 

Syksy on rentoutumisen aikaa ja ehdottomasti puhdistautumisen aikaa. Sanoisin sitä uudeksi aluksi. Niin minä sen tunnen. Kylmät syysillat ja pimeys antavat syyn poltella tuoksukynttilöitä, kääriytyä lämpimän peiton alle ja rentoutua sekä pysähtyä miettimään. Pakkasten ilmaantuessa on ehdottomasti parasta hakeutua lempparikahvilaan kaakaon ääreen yhdessä ystävien kanssa tai ihan vain yksin nauttien. Tämän talven have to do -listalla on ehdottomasti laskettelureissuja. Lisäksi lupaan ottaa lisää omaa aikaa ja hemmotella itseäni. Ihan vain esimerkiksi raahautumalla editoimaan kuvia lempparikahvilaani lumisateella lämpimän kaakaon ääreen ja välillä pysähtyen katselemaan muita ihmisiä ja rauhallista lumisadetta ikkunasta.

Photos: Essi / Edit: Me

-Linda

9/04/2016

Vekkihame


P9010048m
P9010054m

Vekkihame CHECK! Viimein vaatekomeroani koristaa kaunis vekkihame, joka on ollut meikäläisen ostoslistalla jo alkukesästä asti. Tämän samettisen kaunokaisen bongasin kirppikseltä alle vitosella! Jälleen kerran ja aivan vahingossa blogin puolella asukuvat asusta, joka on 80% secondhandia. Ainoastaan kengät ovat ostettu Dinskosta ja choker on itse tehty.

Kuvat: Essi / Edit: Me

-Linda